*

kimmotiilikainen

Torjuuko Urpilainen myös sosialisti Hollanden vaatimukset?


Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) antoi eilen aivan oikean lausunnon.

Hän piti mahdottomana ajatusta, että euromaat lähtisivät tinkimään Kreikalle asetetuista säästövaatimuksia.

"Vaaleja käydään koko ajan eri puolilla Eurooppaa, ja näitä
ohjelmia ja sopimuksia ei tehdä aina kulloisenkin hallituksen ja kulloistenkin
puolueiden kanssa vaan ne tehdään valtioiden välillä", Urpilainen lausui.

Urpilaisen mukaan täytyy voida luottaa siihen, mitä Kreikan valtion kanssa on yhdessä sovittu.

Oikein. Toivottavasti Urpilainen on yhtä tomerana, kun hänen sosialistinen
aatetoverinsa Ranskan tuore presidentti Hollande esittää muille euromaille lipsumista
sovitusta talouskurista vaalilupaustensa lunastamiseksi.

Hollande yrittää vesittää euromaiden talouskuripakettia. Hän myös kannattaa yhteisvastuullisia eurobondeja. Eilen hän alkoi pehmittää Saksan liittokansleri Angela Merkeliä.

Euron tulevaisuudesta on turha puhua, elleivät euromaat noudata
yhdessä sovittua. Kreikka olkoon varoittava esimerkki siitä, mitä luistelusta seuraa.
Sääntöjä on noudatettava tai lähdettävä ulos.

Suomi on pitänyt kiinni eurokriteereistä. Vaade tiukasta
talouskurista Urpilaisen on esitettävä myös Ranskan sosialistipresidentille,
eikä vain hoippuvalle Kreikalle. Yhteisvastuuta ei saa lisätä vaan jokaisen
maan on vastattava veloistaan.


Toimithan näin, ministeri Urpilainen?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Jonne Himanen

Hollanden vaatimuksille tulee varmaankin käymään Jospinit (1997, Amsterdamin sopimus). Sorvataan ei-sitova lisäpöytäkirja, jossa sopivaa retoriikkaa ja kasvupuhuntaa. Hollande voi sitä sitten kotona heilutella että vaalilupaus ikään kuin teknisesti pidetty.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Tuohan kuulostaa Suomen demareiden vakuusvaatimusta. Kyllähän Urpilainenkin vesitettyä vakuuspakettipaperia heilutteli voittajan elkein, vaikka Suomenkin olisi ollut parempi jättää vakuudet ottamatta.

Jonne Himanen

Ei ole kommentillani tekemistä Urpilaisen kanssa, vaan isompien koko Eurooppaa koskevien juttujen.

Olen nimittäin näistä austerity-asioista koko lailla Merkelin linjoilla ja arvostan sitä että Eurooppaa on johtanut nainen jolla on isommat pallit kuin yhdelläkään nykyisellä suomalaisella tai eurooppalaisella miesjohtajalla.

Olen aivan varma siitä ettei Merkel vielä päästä Hollandea sössimään austerityä, siksi vertasin Jospiniin. Tarvitaan vielä aikaa niin nähdään miten se oikea talouden tehostaminen alkaa purra ja tuottaa sitä todellista kasvua. Sitten Hollande voi vuorostaan heitellä löylyä sillä velalla kasvattamisellaan.

Molemmat puhuvat kasvusta ja kasvupolitiikasta. Merkel tavoittelee kasvua tehostamalla ja Hollande velkainvestoinneilla. Merkelin tapa on parempi, joskin paljon vaikeampi ja vaatii todellisen johtajan joka kykenee sellaista linjaa vetämään. Ja onneksi heitäkin silloin tällöin nousee, sillä kuka vaan lääpertäjä osaa kasvattaa velalla (*köh*Kreikka*köh*).

Ja uskonpa että parivaljakkona kova konservatiivi Merkel ja sosialisti Hollande pidemmän päälle täydentävät toisiaan kuten aiemmatkin vastaavat - vaikkapa Kohl ja Mitterand.

Käyttäjän amgs kuva

Kreikan ja Espanjan tilanne on pelleilystä kaukana, ja Italia sukeltaa perässä. Mitä Keskusta, SDP, PS, Kokoomus tai ylipäätään Suomi ehdottaa? Espanjan talouden kaatuminen heijastuu takuulla Saksan talouteen ja sitä kautta Suomeen.

Tänään Espanjan talous on sukeltanut enätyksellisesti, ja siellä ihmetellään muun muassa sitä, miksi EKP ei ole vielä toiminut. Jos ei toimita, Espanja kokee saman kohtalon, kuin Kreikka. Kurjat ajat ovat edessä, eikä vain EU: n reuna-alueilla vaan myös sen keskellä, ja täällä patsastellaan vain, mita tämä ja tuo sanoi ja tekee. Vaihteeksi voitaisiin katsoa tulevaisuuteen. Hyviä ideoita tarvitaan varsinkin talousasiantuntijoilta. Politiikoihin tässä vaiheessa on jo vaikea luottaa.

Jukka Korhonen

Suomen pitää ilmoittaa, että:

- ei voi eikä halua lähteä näihin EU-sopimusten vastaisiin rahoitushimmeleihin mukaan

- IMF on oikea taho hoitamaan kriisiä.

Näin Suomen olisi pitänyt sanoa jo ennen ensimmäistäkään apupakettia. Tätä persut ehdottivat. Ja näin Ruotsi enemmän tai vähemmän tekee.

Muut euromaat voivat jatkaa ilman Suomea veronmaksajiensa rahojen syöttämistä näille banaanivaltioille ja niitä lainoittaneille (kotimaisille) pankeille.

Nythän Suomi lappaa rahaa saksalaisille pankeille ja tukee Kreikan aseostoja Saksasta. Ei se niin ihme ole, jos Saksa on mukana nykyisessä menossa. Mutta miksi ihmeessä Suomi on tässä pelissä maksajana?

Jonne Himanen

"Vaihteeksi voitaisiin katsoa tulevaisuuteen."

Parivaljakkoa Merkel ja Hollande ajatellen, sepä voi muuten olla ihan toimiva duo Eurooppaa vetämään.

Itse asiassa kun lähihistoriaa muistelee niin yhdistelmänä kova konservatiivi ja sosialisti on toiminut oikein hyvin Euroopan johdossa. Konservatiivi Kohl ja sosialisti Mitterand johtivat menestyksellä Euroopan läpi vaikeidenkin hetkien. Eivätkä parivaljakot Schmidt ja Giscard, sekä Schröder ja Chirac olleet nekään ollenkaan hassumpia.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Totta kyllä, mutta vielä paremmat mahdollisuudet Hollandella saattaa olla tulla toimeen Merkelin seurajan kanssa.

Jonne Himanen

Lisäksi kannattaa muistaa että Hollande on edelleen kampanjamoodissa lähestyviä parlamenttivaaleja ajatellen. Joten kun hän puhuu, on siitä osa kampanjapuhuntaa.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Anteeksi vain, Jonne - tämä nykyinen kupletti oli Kohlin ja Mitterandin rakentama, ja nyt on laskun paikka. Kohl on ollut isoin katastrofi Euroopalle mitä löytyy, ja mä olen kuitenkin oikeistolainen. Kohlin takia Italia otettiin euroon mukaan (Spiegelin tuore) ja Kohlin takia Saksojen d-markkojen vaihtokurssiksi tehtiin 1:1, mikä aiheutti Saksaan inflaatiopiikin. Tähän piikkiin ja Saksan koronnostoihin kaatui euron ensimmäinen taival 90-luvun alussa. Kun tuota miettii hetken, erityisesti suomalaisilla luulisi olevan hyvin vähän sympatiaa tuota lupsakkaa setää kohtaan.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Olet, Kimmo, oikeassa. Talouskurista lipsuminen olisi kohtalokasta tässä tilanteessa, jokaisen euromaan osalta.
Bndeista olen kanssasi eri mieltä: ilman yhteisvastuuta yhteisvaluutta ei selviä. Eurobondien käyttöönotto olisi välttämätöntä, muutenhan puoli Eurooppaa ajautuu lamaan ja konkurssiin kun taas toisen puolen talous ylikuumenee halpojen korkojen johdosta. Ylikuumenemisesta aiheutuvan kuplan puhkeaminen ajaa meidätkin lopulta talousvaikeuksiin. Bondeilla huolehditaan yhteisvaluutta-alueen vakauttamisesta: meidän rahoillamme maksetaan toisten velkoja, mikä lopulta siunautuu meidän yhteiseksi hyväksi.

Jarmo Makkonen

Hienoa että eurouskovaisia riittää, saavatpahan kunnolla nenilleen kun heräävät todellisuuteen ja talousliiton hajoamiseen. Ehkä harkitsevat jatkossa paremmin kuinka mediaan sekä poliitikoihin voi luottaa ja yrittävät ajatella itsekin tai kysyvät viisaammilta. Puoli Eurooppaa on jo lamassa vaikka Saksalla meneekin vielä hyvin.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

ALOITETAAN: Kepun uskottavuus Tiilikaisenkin arvovallalla, on nolla.

Järkevintä Tiilikaiseltakin olisi olla hiljaa.
Ei puuttua asioihin, joisss omissa saappaissa ei ole katetta.

Vaarallisinta olisi, jos kepulaiset äänestettäsiin heidän suurella äänellä vaatimissa yllätysvaaleissa johtamaan Suomea.

Ei, ei, ja ei.

Kepu on nähty, ja se on ohitettava kaikessa päätöksenteossa.

Kepu ei ole raikas, eikä uudistuva. Kepu on se sama paska kuin aina on ollut.

Tulee eteen vaikka kuinka suuria ongelmia,- älä valitse kepulaista ratkaisemaan niitä.

Kepun on ensin tunnustettava Matti Vanhasen, ja Mari Kiviniemen syyllisyys Suomi-Kreikka-keissiin, ja sen jälkeen arvosteltava Kreikkaa koskevaa nykypolitiikkaa jos varaa on.

Jonne Himanen

Tyry: "Järkevintä Tiilikaiseltakin olisi olla hiljaa.
Ei puuttua asioihin, joisss omissa saappaissa ei ole katetta."

Niin. Euroopassa on meneillään myös Suomea vakavasti koskeva kriisi. Isoja linjanvetoja ja päätöksiä tekeillä. Puhutaan Euroopan tulevaisuudesta.

Yhteiskunnallisten vaikutusten, Euroopan ja Suomen tulevaisuuden ja politiikan pohtimisen sijaan Tiilikainen tutkii suurennuslasilla voisiko siitä kaivaa edes jotain lokaa jota viskata maanmiehensä päälle.
Pienet on perunanviljelijällä piirileikit.

Jarmo Makkonen

Oletan että Kataisen ja Urpilaisen ehdoton mielipide on sama kuin Merkelin mielipide.

Jonne Himanen

Hopsan. Merkel antoi kenkää vaalitappion ottaneelle ympäristöministerilleen Norbert "Äitylin suosikki" Röttgenille. Tilalle hän nimitti Peter Altmaierin.

Saa nähdä miten muutos vaikuttaa austerityn läpimenoon parlamentissa. Merkel on naittanut Saksassa suositun austerityn ja siellä yhtä epäsuositun EVM:n yhden äänetyksen alle yrityksenä varmistaa molempien läpimeno. Tiukkaa tulee tekemään kun pitäisi saada läpi ennen kesälomia.

http://www.irishtimes.com/newspaper/world/2012/051...

Ja toivottavasti Hollanden vaalikampanjointi höpötyksineen (velka)kasvusta ei tule sössimään austerityn läpimenoa.

Hollande esittäytyy Merkelille: http://graphics8.nytimes.com/images/2012/05/16/opi...
:D

Käyttäjän juhojuho kuva
jukka juhola

Ei korppi korpin silmää noki , , näinhän se menee. Millä mandaatilla tuo Urpilainen muuten mahtailee tuolla hallituksessa; vasemmiston kannatus on ollut jatkuvassa laskussa ja nytkin he ovat selkeässä vähemmistössä eduskunnassa!? Onko niin että Katainen petasi vasemmistolle paalupaikan vain ja ainoastaan kun halusi pääministeriksi maksoi mitä maksoi! Todelliseen demokratiaan on Suomessakin vielä pitkä matka. Onko ihme että maatamme sanotaan pikkuvenäjäksi, ei ole!

Käyttäjän Radisti kuva
Matti Pihlaja

Mitäs nämä ketku kepulaiset täällä melskaa, antoivat Kreikalle ilman mitään vakuuksia miljardin. Urpilainen sentään neuvotteli takuut josta on jo kaiketi noin 700 miljoonaa maksettu Suomelle jokin aika sitten.
Nauratti muuten eilen kun Katainen kertoi että olisi halunnut takuita jo kun hän neuvotteli Kreikanensimmäisestä lainasta, ei kuulemma ollut aikaa. Ja naamasta näki että valetta tuli niin että korvat heilui.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Matti, olet väärässä. Niistä "vakuuksista" Suomi maksaa enemmän kuin hyötyy, kävi miten kävi. Toisekseen, miljardi on ihan peanuts - tappiota tulee joka tuutista, mukaanlukien IMF, EFSF ja EKP Suomelle lisää.

Arhi Kuittinen

Eihän mitään vastuuta EU:ssa ole olemassakaan.

EU:ta ei ole suunniteltu moraaliseksi ja hitaan synkroniseksi projektiksi vaan vedätykseksi.

Pankit ovat tahallaan ajaneet maat velka-ansaan, koska EU:n virkamiehet lupailivat ja sitten todella täyttivät lupilunsa siitä, että EU lakiensa vastaisesti takaa pankkien tyhjästä luomat lainarahat.

Tässä on Kataisen ajama uljas liberaalikapitalismi EU:n laajentumisen moraalina ja hintana :

" Tutkimus: Kreikan harmaa talous on Suomen budjettia suurempi "

http://www.talouselama.fi/uutiset/tutkimus+kreikan...

Toimituksen poiminnat